Mitä eri rahkapiirakoita voit tehdä

Rahkapiirakka on yksi suomalaisen kahvipöydän vakioherkuista. Rahkan happamuus yhdistettynä marjojen tai hedelmien kirpeään makeuteen tuo kakulle juuri sopivan yhdistelmän arkisen ja miksei juhlavankin kahvihetken kunniaksi.

Rahkapiirakka

Rahkapiirakkareseptejä on olemassa lukemattomia. Rahkapiirakka on siitä kiitollinen leivos, että se ei ole kranttu aineisten oikeiden määrien suhteen – vaikka kananmunia menisi täytteeseen yksi liikaa, rahkapiirakka ei siitä juuri säikähdä. Siksi rahkapiirakan osaa tehdä jokainen, vaikka jauhopeukalo olisi keskellä kämmentä.

Yhtä ainoaa oikeaa tapaa tehdä rahkapiirakka ei ole, vaan tämän leivoksen kanssa voi laittaa luovuuden kukkimaan – kunhan muistaa noudattaa paria perusohjetta.

  1. Valitse pohjaan murotaikina

Rahkapiirakan pohja tehdään useimmiten murotaikinasta, sillä pohjan pitää olla riittävän jämäkkä, jotta se ei valu täytteen joukkoon. Murotaikinaa voi halutessaan pehmentää niin, että käyttää tavallisen jauhon joukossa myös perunajauhoja. Näin pohja saa ilmavuutta ja pehmeyttä.

Murotaikina on helppo ja nopea valmistaa, eikä edes vatkainta välttämättä tarvita. Perusaineksiin kuuluvat voi, sokeri ja jauhot sekä leivinjauhe, jolla taikina saadaan hieman nousemaan.

Voi pehmennetään, ja sokeri nypitään pehmenneen voin sekaan. Leivinjauhe sekoitetaan jauhoihin, ja joukkoon voi halutessaan lisätä ripauksen vaniljasokeria. Jauhot sekoitetaan voi-sokeri-seoksen joukkoon tasaiseksi massaksi.

Taikina painellaan vuokaan, ja piirakka on valmis täytettäväksi. Mikäli haluat piirakan päälle rapean kerroksen, säilytä taikinaa lasillinen kuorrutuksen päälle ripoteltavaksi.

  1. Täytä piirakka ihanilla yllätyksillä

Rahkapiirakan sisälle voi laittaa marjoja tai hedelmiä oman maun mukaan. Useimmiten sisään pilkotaan esimerkiksi persikoita, mutta täytteet voi valita vapaasti oman maun mukaan.

Yksi omista suosikeistani on ehdottomasti vadelma. Keskellä talven pimeitä iltoja on ihana kaivaa pakastimesta kesän aikana kerätyt aarteet ja levittää taikinan päälle mukava kerros pakkasessa hyytyneitä marjoja.

Vadelmien ylivoima omassa makuhermostossani perustuu siihen, että ne tekeytyvät pakastimessa maukkaiksi, ja paistaessa niistä irtoava mehu on hurmaavan kirpeää. Mehu imeytyy sopivasti myös taikinaan, ja sen ansiosta suu räjähtää erilaisista makuaistimuksista.

Moni pitää hieman lempeämmistä mauista ja täyttää piirakan esimerkiksi mansikoilla tai mustikoilla. Valitse vapaasti – tärkeintä on, että itse tykkäät.

  1. Kruunaa kokonaisuus rahkakuorrutuksella

Kun piirakan sisus on valmis, on aika siirtyä kuorrutuksen pariin.

Tavallisesti rahkapiirakan kuorrutus koostuu rahkasta ja kermaviilistä. Mikäli makua haluaa taittaa esimerkiksi vaniljaiseksi, kermaviilin voi vaihtaa vaahdotettuun vaniljakastikkeeseen.

Makeutusaineena täytteessä käytetään luonnollisesti sokeria. Rahka on maultaan hyvin hapan, joten se vaatii makeutusta reilulla kädellä. Myös tässä vaiheessa makuun saa vaniljaisuutta lisäämällä sokerin sekaan ripauksen vaniljasokeria.

Täyte saa kiinteyttä joko kananmunista tai perunajauhoista. Resepteissä käytetään kumpaakin, joten leipuri saa valita sidosaineen oman maun mukaan. Lopputuloksen kannalta tärkeää on vain se, että kakku pysyy kasassa. Mikäli käytät perunajauhoa, se kannattaa sekoittaa sokeriin, sillä muuten se paakkuuntuu helposti, eikä kuorrutuksesta tule tasainen.

Ainekset sekoitetaan keskenään tasaiseksi ja kaadetaan täytteen päälle. Mikäli sinulla on ylimääräistä taikinaa tallessa, ripottele se kakun pinnalle. Paista piirakkaa uunissa 175 asteessa 35–50 minuuttia. Paistoaika riippuu vuoan syvyydestä.

  1. Nauti jäähtyneenä

Rahkapiirakka on kärsivällisen herkku, sillä se on valitettavasti parhaimmillaan vasta jäähtyneenä. Malttamaton leipuri joutuu väistämättä odottelemaan, että piirakka jähmettyy. Jäähtymisen nopeuttamiseksi kakku kannattaa viedä ulos varsinkin talvipakkasilla.

Itse olen erittäin malttamaton varsinkin leivosten kanssa, joten tyypillisesti leikkaan kuumasta piirakasta palasen ja laitan sen pakastimeen lautasineen päivineen. Minun makumaailmassani sopivan jähmettynyt mutta ei kuitenkaan jäätynyt kakku on parasta herkkua yhdistettynä kupilliseen maitokahvia. Tämän paremmaksi sunnuntaiaamu ei enää voisi mennä!

Rahkapiirakka kuva 1

Rahkapiirakka kuva 2

Murun sitruuna-rahkapiirakka ja mansikkakastike

Tein tätä tänään, ja saa ystäväsi rakastumaan.

Murun sitruuna-rahkapiirakka ja mansikkakastike

Category: Rahkapiirakka

Servings: 32

Murun sitruuna-rahkapiirakka ja mansikkakastike

Murun sitruuna-rahkapiirakka on mehevä herkku. Pinnalle ripotellaan maukas muruseos. Raikas mansikkakastike on täydellinen kaveri tälle piirakalle.

Ainesosat

    Pohja
  • 250g Pirkka meijerivoita tai leivontamargariinia
  • 8dl vehnäjauhoja
  • 4dl sokeria
  • 2tl leivinjauhetta
  • 2tl soodaa
  • 2tl vanilliinisokeria
    Puoleen taikinasta
  • 2dl Pirkka piimää
  • 2 kananmunaa
    Rahkatäyte
  • 1-2 sitruunaa
  • 2prk(à 250 g) Pirkka maitorahkaa
  • 2dl sokeria
  • 2 kananmunaa
  • 2 tl vanilliinisokeria
    Mansikkakastike
  • 2ps(à 500 g) mansikoita (pakaste)
  • n. 4dl vettä
  • 1 1/2dl sokeria
  • 2rkl
  • sitruslikööriä tai 1rkl sitruunanmehua

Ohje

  • Valmista ensin rahkatäyte. Kuori hyvin pestystä sitruunasta keltainen kuori kuorimaveitsellä. Varo, että et kuori mukaan sitruunan valkoista osaa. Hienonna suikaleet veitsellä mahdollisimman hienoksi. Hienonnettua sitruunankuorta tarvitaan noin 2 1/2 rkl. Purista sitruunasta mehu (1 dl). Sekoita rahkan joukkoon sitruunankuori, -mehu, munat ja sokerit.
  • Sulata pohjan rasva ja anna sen jäähtyä. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon rasva.
  • Jaa pohjataikina kahteen osaan eri kulhoihin. Sekoita toiseen puoleen taikinasta piimä ja munat. Levitä piimätaikina uunipannulle leivinpaperin päälle. Levitä rahkaseos pohjan päälle. Ripottele pinnalle muruseostaikina. Kypsennä 200-asteisen uunin alaosassa noin 25 minuuttia.
  • Soseuta kohmeiset mansikat, vesi ja sokeri. Mausta kastike sitrusliköörillä tai sitruunanmehulla ennen tarjoilua.

Nutrition Facts

Murun sitruuna-rahkapiirakka ja mansikkakastike

Serves 100g

Amount Per Serving
Calories 232kcal
% Daily Value*
Total Fat 7.4g 11.4%
Saturated Fat 0
Trans Fat
Cholesterol 0
Sodium 0
Total Carbohydrate 35.8g 11.9%
Dietary Fiber 0
Sugars
Protein 5.3g
Vitamin A Vitamin C
Calcium Iron

* Percent Daily Values are based on a 2,000 calorie diet. Your daily values may be higher or lower depending on your calorie needs.

https://rahkapiirakka.fi/murun-sitruuna-rahkapiirakka/

Alkuperäinen resepti löytyy täältä:

k-ruoka.fi/reseptit/murun-sitruuna-rahkapiirakka-ja-mansikkakastike

Omenainen rahkapiirakka

Haluatko yllättää perheesi ja tarjota heille erinomaista rahkapiirakka? Kokeile!

Omenainen rahkapiirakka

Category: Rahkapiirakka

Omenainen rahkapiirakka

Syksyyn ja talveen kuuluu ehdottomasti omenapiirakka. Tässä on vaihtoehto perinteiselle kanelilla maustetulle omenapiirakalle. Kanelin sijasta makuina ovat vanilja, manteli sekä kookos. Perinteiseen muropohjaan haimme piristystä kaurahiutaleista. Tässä ohjeessa on käytetty valmiiksi maustettua vaniljarahkaa. Seuraavaksi ehdottomasti kokeilemme rahkan maustamisen vaniljalla itse, sillä jos piirakka on nyt unelma, aidon vaniljan jälkeen se on pala taivasta.

Ainesosat

    Pohja:
  • 125 g juoksevaa margariinia
  • 1 dl sokeria
  • 1 kananmuna
  • 2 ½ dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 2dl kaurahiutaleita
    Täyte:
  • 200g maustamatonta tuorejuustoa
  • 2 purkkia (400g) Valion vaniljarahkaa
  • 3 keskikokoista omenaa
  • n.0,5dl rouhittua mantelia
  • pinnalle koristeeksi kookoshiutaleita

Ohje

  • Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
  • Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe sekä vaniljasokeri keskenään.
  • Vaahdota margariini ja sokeri. Sekoita joukkoon kananmuna.
  • Lisää jauhoseos ja sekoita nopeasti tasaiseksi.
  • Lisää kaurahiutaleet taikinaan ja sekoita.
  • Voitele vuoka ja levitä taikina lastan avulla vuoan pohjalle. Reunoja ei tarvitse tehdä.
  • Sekoita rahkat ja tuorejuusto nopeasti tasaiseksi seokseksi.
  • Lisää seoksen joukkoon rouhittu manteli.
  • Kaada seos pohjan päälle.
  • Kuori ja viipaloi omenat ja asettele rahkakerroksen päälle vuokaan.
  • Ripottele piirakanpinnalle kookoshiutaleita.
  • Paista uunissa n. 15-20 minuuttia.
https://rahkapiirakka.fi/omenainen-rahkapiirakka/

Alkuperäinen resepti löytyy täältä:

kovaanautintoa.blogspot.fi/2013/10/omenainen-talviunelma_2.html

Pääsiäisen rahkapiirakka

Teetkö aina samanlaisia ruokia vanhoilla resepteillä. Kokeile jotain uutta ja maistuvaa kokeilemalla tätä reseptiä.

Pääsiäisen rahkapiirakka

Category: Rahkapiirakka

Pääsiäisen rahkapiirakka

Nyt on kulunutkin jo tovi, kun olen viimeksi postannut tänne. On kovin nyt ollut kiirusta, jotten ole inspiroitunut leipomiseen. Mutta nyt pääsiäiseksi leivoin tälläisen rahkapiirakan voipullien lisäksi 🙂

Ainesosat

  • 3 dl valmista pullataikinaa
    Täyte
  • 2 prk maitorahkaa
  • 1 prk kuohukermaa
  • 2 munaa
  • 1/2-1 dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • ripaus sitruunamehua
    päälle
  • persikanlohkoja

Ohje

  • Kauli taikina uunipellin kokoiseksi.
  • Voitele reunat munalla.
  • Sekoita täytteen ainekset sekaisin ja kaada seos levyn päälle ja laita lopuiksi persikanlohkoja päälle haluamasi määrä. Paista uunissa 200 asteessa n. 30min.
https://rahkapiirakka.fi/paasiaisen-rahkapiirakka/

Alkuperäinen resepti löytyy täältä:

ripausvahankaikkea.blogspot.fi/2014/04/paasiaisen-rahkapiirakka.html

Mikon rahkamustikkapiirakka

Teen usein rahkapiirakkaa jälkiruuaksi, koska se on täyttävä, maistuva ja helppo toteuttaa.   

Mikon rahkamustikkapiirakka

Category: Rahkapiirakka

Mikon rahkamustikkapiirakka

Ainesosat

    Pohja:
  • 100 g sulatettua voita
  • 0,75 dl sokeria
  • 1 muna
  • 2,5 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • Nokare voita voiteluun
    Täyte:
  • 1 dl maitoa
  • 250 g maitorahkaa
  • 1 tl sitruunan tai limetin kuorta raastettuna
  • 1 muna
  • 1 dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • (1 rkl perunajauhoja)
  • 200 g (pakaste)mustikoita

Ohje

  • Lämmitä uuni 200 asteeseen.
  • Vatkaa kevyesti muna, sokeri ja sula voi sekaisin kulhossa. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja lisää seos sekoittaen munaseokseen. Seos on melko pehmeää, joten laita se jääkaappiin hetkeksi odottamaan ja kiinteytymään.
  • Sekoita sillävälin täytteen ainekset keskenään ilman mustikoita. Laita jäiset mustikat kulhoon ja sekoita joukkoon perunajauho. (Mikäli käytät tuoreita mustikoita, ei perunajauhotusta tarvita).
  • Painele taikina jauhotetuin käsin voidellun vuoan pohjalle ja reunoille n. 3-5 mm kerrokseksi.
  • Levitä vielä jäiset ja jauhotetut mustikat pohjalle ja kaada rahkatäyte päälle.
  • Paista uunin keskitasolla n. 40 minuuttia. Kannattaa tarkkailla paistoa, ettei reuna pääse palamaan.
  • Ota uunista ja anna jäähtyä hieman ennen tarjoilua.
https://rahkapiirakka.fi/mikon-rahkamustikkapiirakka/

Alkuperäinen resepti löytyy täältä:

kulinaari.blogspot.fi/2015/06/maailman-paras-mikon.html

Mansikka-mustikka rahkapiirakka

Oletko valmis menemään keittiöön ja kokeilemaan tätä maistuvaa rahkapiirakan ohjetta.

Mansikka-mustikka rahkapiirakka

Category: Rahkapiirakka

Mansikka-mustikka rahkapiirakka

Ainesosat

  • 80 g öljyä
  • 1 dl fariinisokeria
  • 1 kananmuna
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
    TÄYTE
  • 250 g maitorahkaa (laktoositon)
  • 1 dl maitoa tai kermaa (laktoositon)
  • ½ dl sokeria
  • 1 kananmuna
  • Pinnalle
  • 200 g pakastemustikoita
  • 250 g mansikoita (pakaste)
  • 1 rkl perunajauhoja

Ohje

  • Mansikka-Mustikka-Rahkapiirakka 8 Annosta
  • Sekoita pohjan ainekset keskenään kulhossa.
  • Kun ainekset ovat sekoittuneet kunnolla, levitä taikina piirakkavuoan
  • pohjalle ja reunoille.
    Täyte;
  • Sekoita täytteen ainekset keskenään. Levitä täyte tasaisesti
  • piirakkapohjan päälle.
  • Sekoita jäisten mansikoiden ja mustikoiden joukkoon perunajauhe. Lisää
  • marjat maitorahkaseoksen päälle piirakkavuokaan.
  • Paista piirakkaa uunissa 200 asteessa n.45min.
https://rahkapiirakka.fi/mansikka-mustikka-rahkapiirakka/

Alkuperäinen resepti löytyy täältä:

ruokaohjereseptit.fi/search/murotaikina-pohjainen-rahkapiirakka-resepti

Mansikka-raparperi rahkapiirakka

Joskus meillä kaikilla on stressaavia päiviä. Hyvän rahkapiirakan tekeminen voi pelastaa sinun päiväsi.

Mansikka-raparperi rahkapiirakka

Category: Rahkapiirakka

Mansikka-raparperi rahkapiirakka

Ainesosat

    Pohja
  • 100g voita
  • 1 dl sokeria
  • 1 muna
  • 1 ½ dl vehnäjauhoja
  • 1 dl 1 grahamjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
    Täyte
  • 200g rahkaa
  • ½ vaniljatanko
  • 0,75 dl sokeria
  • 1 muna
  • n. 200 g raparperia
  • n. 200 g mansikoita

Ohje

  • Laita uuni lämpiämään 200⁰C
  • Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään (vehnäjauhot, grahamjauhot ja leivinjauhe)
  • Sulata voi ja vatkaa sokeri voin joukkoon
  • Lisää muna ja sekoita kunnolla
  • Lisää kuivat aineet joukkoon
  • Levitä taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille
  • Levitä raparperit ja mansikat taikinan päälle ja lisää sokeria
  • Sekoita täytteen aineet keskenään, eli rahka, vaniljatangosta poistetut siemenet, sokeri ja muna. Sekoita hyvin.
  • Lisää täyte mansikoiden ja raparperien päälle tasaisesti.
  • Paista uunissa n. 30 minuuttia.
  • Jos piirakan reunat alkavat tummua liian aikaisin, laita folio piirakan päälle kesken paiston
  • Anna piirakan vetäytyä hyvin paistamisen jälkeen folion alla
https://rahkapiirakka.fi/mansikka-raparperi-rahkapiirakka/

Alkuperäinen resepti löytyy täältä:

uusi-ihana-elama.blogspot.fi/2014/01/mansikka-raparperi-rahkapiirakka.html

Marjaisa rahkapiirakka

Rahkapiirakka on tosi herkullinen jälkiruoka, etenkin, kun teet tällä reseptillä.

Marjaisa rahkapiirakka

Category: Rahkapiirakka

Marjaisa rahkapiirakka

Joskus ruokaharrastajallakin tulee kausia, jolloin uusien reseptien ideasuoni ei syki ja ruoanlaitto tuntuu polkevan paikallaan. Näin keväällä valon ja lämmön lisääntyessä mieli haluaa ulkoilmaan ja uusien aktiviteettien pariin. Ja taitaa täällä keittiössä olla pieniä merkkejä mukavuudenhalustakin ja peräti suoranaisesta laiskuudesta ;). Onneksi vanhat hyvät luottoreseptit ovat tällöin tuki ja turva, sillä ne syntyvät nopeasti selkäytimestä, ja aikaa säästyy ihanille keväisille touhuille.

Ainesosat

    Murotaikina:
  • 100 g voita tai leivontamargariinia
  • 1 (luomu)kananmuna
  • ½ - 1 dl sokeria
  • n. 2 ½ dl vehnä/spelttijauhoja (osan voi mainiosti korvata esim. ruis- tai grahamjauhoilla)
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl vaniljasokeria
    Marjarahkatäyte:
  • 1 dl rasvatonta maitorahkaa
  • 1 dl kermaviiliä
  • 1 (luomu)kananmuna
  • ½ dl tummaa ruokosokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 4 dl (pakaste)marjoja (esim. 2 dl mustaherukkaa, 1 dl puolukoita ja 1 dl mustikoita)

Ohje

  • Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
  • Valmista ensin murotaikina. Vaahdota rasva ja sokeri suuressa kulhossa, ja lisää joukkoon muna. Sekoita kuivat ainekset yhteen erillisessä astiassa, ja lisää seos erissä taikinan joukkoon. Painele taikina lopuksi piirakkavuoan pohjalle.
  • Tee täyte sekoittamalla kaikki aineikset marjoja lukuunottamatta tasaiseksi yhteen kulhossa. Lisää marjat ja sekoita ne täytteen joukkoon varovasti niin että marjat värjäävät täytteen kevyesti. Kaada lopuksi täyte murotaikinan päälle ja levitä tasaiseksi.
  • Jos haluat täytteestä värikkäämmän, voit muussata marjoja tai lisätä ne joukkoon hieman sulaneena, ja jos pidät täysin vaaleasta rahkatäytteestä, levitä marjat suoraan murotaikinan päälle, ja kaada rahkaseos päälle.
  • Paista piirakkaa uunin keskitasolla noin 25 - 30 min.
  • Nauti jäähtyneenä, mieluiten yön yli jääkaapissa nukkuneena.
https://rahkapiirakka.fi/marjaisa-rahkapiirakka/

Alkuperäinen resepti löytyy täältä:

maustemittakaava.blogspot.fi/2015/03/oikein-marjaisa-rahkapiirakka.html#.We3Jm2iCyUk

Raparperi piirakka

Oletko väsynyt? Tämä resepti voi tuoda takaisin vanhan energiatasosi.

Raparperi piirakka

Category: Rahkapiirakka

Raparperi piirakka

Ainesosat

    Pohja:
  • 150 g margariinia tai voita
  • 1 dl soleria
  • 1 kananmuna
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
    Voiteluun:
  • Rasvaa ja korppujauhoja
    Pinnalle:
  • n. 5dl raparperinpaloja (=2 isoa vartta)
  • 1 prk (2 dl) kermaviilia
  • 3/4 dl sokeria
  • 2 munaa
  • 1 tl vanilliinisokeria

Ohje

  • Leikkaa varret paloiksi ja poista halutssasi niistä kuori.
  • Voitele ja jauhota piirakkavuoka. Valmista ensin pohjataikina.
  • Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää joukkoon muna voimakaasti vatkaten
  • Lisää keskenään sekoitetut jauhot ja leivinjauhe.
  • Taputtele taikina vuokaan. Sekoita keskenään kermaviili, munat ja sokeri sekä vaniliinisokeri.
  • Levitä raparperinpalat vuokaan ja kaada täyteseos päälle.
  • Paista 200 asteessa noin 25-30 min eli kunnes täyte on hyytynyt ja reunat saaneet hiemän väriä.
  • Tarjoa piirakka jäähtyneenä.
https://rahkapiirakka.fi/raparperi-piirakka/

Alkuperäinen resepti löytyy täältä:

pizzapohja.net/piirakka-reseptit